Pirkanmaan INNOSUOMI 09 -palkinnon voitti Techila Technologies Oy

INNOSUOMI-kilpailun tämän vuoden teemana oli Materiaali- ja energiatehokkuus - uusi mahdollisuus. Tämän ajankohtaisen ja tärkeän teeman avulla nostetaan esiin suomalaista osaamista. Materiaali- ja energiatehokkuuden myötä yritykset voivat kehittää uusia tuotteita ja palveluja, sekä parempia ja tehokkaampia käytäntöjä ja menetelmiä. Samalla kannustetaan yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia kasvavilta globaaleilta markkinoilta. Teeman liittyvien kilpailuehdotusten lisäksi INNOSUOMI-kilpailuun otettiin korkeatasoisia ehdotuksia kaikilta aloilta.

Pirkanmaan INNOSUOMI-palkinnon voitti Techila Technologies Oy.Techila Techonologies Oy:n Techila-väliohjelmistoa käyttämällä voidaan yrityksissä saavuttaa suuria energia- ja materiaalisäästöjä palvelimien energian kulutuksessa ja etenkin palvelimien vaatiman jäähdytysenergia kulutuksessa sekä laitehankinnoissa.

Tietokoneilla tehtävän laskennan merkitys kasvaa kaikilla teollisuuden ja tieteen aloilla. Tämä on perinteisesti edellyttänyt uusien, kapasiteetiltaan suurempien palvelinkoneiden hankintoja. Ne puolestaan vaativat mm. erikoisvarusteltuja tiloja, joissa lämpötila on saatava pysymään alle 25-asteisena. Techila mahdollistaa laskennallisesti raskaiden operaatioiden toteuttamisen yrityksessä käytössä olevilla PC-laitteilla ottamalla niiden täysi kapasiteetti käyttöön. Normaalina työaikana PC-laitteiden laskentatehosta hyödynnetään alle 5 % ja palvelinten käyttöaste on noin 60 %. Yrityksissä hankitaan uusia suurtehotietokoneita ja samaan aikaan hyväksytään olemassa olevien palvelinkoneiden vajaakäyttö sekä jätetään työasemien potentiaali hyödyntämättä. Palvelimet ovat energiasyöppöjä, koska niiden jäähdyttämiseen tarvitaan valtavasti energiaa. Maailmanlaajuisesti IT-alan on arvioitu nousevan jopa lentoliikennettä suuremmaksi ympäristönsaastuttajaksi vuoteen 2020 mennessä.

Techila-ohjelmistoa käytetään tällä hetkellä jo finanssialan riskienhallinnassa, biotekniikassa syövän geneettisten syiden tutkimuksissa ja nanoteknologiassa. Käyttäjinä ovat kaikki Suomen teknilliset yliopistot, Pohjola, Aktia, sekä Varma. Ohjelmaa ollaan parhaillaan lanseeraamassa kansainvälisille markkinoille. Techilan ratkaisu on otettu jo käyttöön Prahan kauppakorkeakoulussa.

Kunniakirja

Pirkanmaan INNOSUOMI-kunniakirjan sai TTY:n opiskelija Alexander Ivaine kehittämästään etäohjattavasta älykkäästä sähkömittaus- ja ohjausjärjestelmästä. Järjestelmä mahdollistaa mm. auton lämmitystolppien ohjauksen langattomasti matkapuhelimesta tai internetistä. Lämmitys voidaan kohdentaa yksilöllisesti käyttäjän tarpeen mukaisesti. Sähkön kulutuksen tarkemman ohjauksen myötä saadaan aikaan huomattava energian säästöä. Tulevaisuudessa tuoteta voidaan soveltaa sähköautojen lataukseen, mikä ei nykyisillä lämmitystolpilla onnistu.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Rainer Wehkamp, Techila Technologies Oy, puh. 040 960 5233
Tampereen Teknillisen Yliopiston opiskelija Alexander Ivaine, puh. 040 834 8689

Pirkanmaan INNOSUOMI-palkintoraati:
Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta-vastuualueen päällikkö Kenneth Nyholm, TE-keskus,/Tekesin palvelut
Palvelupäällikkö Jukka Ojala, TE-keskus
Keksintöasiamies Raimo Nurminen TE-keskus/Keksintösäätiö
Ohjelmajohtaja Petri Nieminen, Sentre
Yritysasiamies Mikko Nieminen, Tampereen teknillinen yliopisto
Projektinjohtaja Heidi Rämö, Pirkanmaan liitto
Maaseutu ja energia vastuualueen päällikkö, Erkki Honkaniemi, TE-keskus
Vastuualueen assistentti Sari Salo, TE-keskus
Viestintäpäällikkö Sirkka Kulomäki, TE-keskus

11.11.2009 klo 11.30