Käyttäjälähtöisyys innostaa Pirkanmaalla

Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella vuoden 2010 INNOSUOMI-kilpailu on saanut hyvän vastaanoton.

”Tämän vuoden teema on erittäin hyvä. Käyttäjälähtöisyys on tärkeä asia eikä se ole sidottu tiettyyn toimialaan. Käyttäjälähtöisyyden avulla päästään kiinni käyttäjien tarpeisiin varhaisessa vaiheessa tuotekehittelyä”, kertoo yksikön päällikkö Kenneth Nyholm Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Nyholmin mukaan käyttäjälähtöisyys on ollut viime aikoina paljon esillä, ja Pirkanmaalla on teemaan liittyviä hankkeita runsaasti. Aihe on poikinut selkeästi enemmän yhteydenottoja ELY-keskukseen kuin aiempien vuosien kilpailut.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, valtaosa ehdotuksista tulee viime metreillä. ”Muutamia ehdotuksia on jo tullut, ja tahti kiihtyy loppua kohden.”

Palkinnolla suuri merkitys

Pirkanmaan ELY-keskus markkinoi INNOSUOMI-kilpailua asiakkailleen erilaisissa tilaisuuksissa sekä henkilökohtaisissa tapaamisissa. Yleensä ehdotuksia on tullut muutamia kymmeniä. ”Osumatarkkuus on ollut meillä hyvä. Ehdotuksia ei välttämättä ole määrällisesti paljon, mutta laatu on erinomainen.”

Pirkanmaalaiset ovat menestyneet INNOSUOMI-kilpailussa hyvin. Viime vuosina valtakunnallisen palkinnon tai kunniamaininnan ovat saaneet muun muassa Techila Technologies Oy, Optoelektroniikan tutkimuskeskus ja Pensi Rescue Oy.

”Moni palkittu yritys on jälkikäteen kertonut, että palkinnolla on ollut suurempi arvo kuin mitä olisi etukäteen arvannut. Palkinto tuo tunnettuutta ja sillä on painoarvoa, koska palkinto on tasavallan presidentin myöntämä. INNOSUOMI-palkinto on myös tunnustus henkilökunnalle siitä, että asioita on tehty oikealla tavalla”, Nyholm toteaa.

Osallistu nyt. INNOSUOMI-kilpailulomake liitteineen tulee toimittaa 30.9.2010 mennessä ELY-keskukseen.

Lisää kilpailusta

ELY-keskukset www.ely-keskus.fi