Julkisuus siivitti markkinoille tuloa

Vuonna 2009 yksi tasavallan presidentin INNOSUOMI-palkinnon saajista oli jalasjärveläinen tekstiilialan yritys Lennol Oy. Se on kehittänyt ja tuonut markkinoille kierrätysmateriaaleista valmistetut huonekalupehmusteet.

”Jo maakunnallisen INNOSUOMI-kilpailun voitto oli hieno juttu ja menestyminen valtakunnallisessa kilpailussa sai silmät kyyneliin.”

”Kaiken lisäksi saimme palkinnon juuri ydinosaamisestamme eli huonekalupehmusteista, joita olemme valmistaneet yrityksen perustamisesta lähtien”, toteaa Lennol Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Pystykoski-Sopanen.

Lennol Oy on perustettu vuonna 1967 ja se valmistaa pehmusteiden lisäksi sisustustekstiileitä.

PET-pulloista huonekalupehmusteita

”Käytämme INNOSUOMI-palkintoa kaikessa markkinoinnissamme. Palkinnon myötä saamamme julkisuus on siivittänyt tuotteen markkinoille tuloa ja kysyntää. Uutta pehmustetta kysellään paljon ja kyselyjä tulee muualtakin kuin huonekaluteollisuudesta.”

”Meillä on uusien tuotteiden suunnittelussa ekologinen, kestävän kehityksen ja kierrätyksen huomioiva näkökulma. Olemme kehittämässä myös sisustustekstiilien puolelle kokonaista ekotuoteperhettä, joka lanseerataan markkinoille syksyllä 2010. Meillä on syntynyt selkeä ekologinen näkemys, joka vaikuttaa valintoihin.”

”Lisäksi INNOSUOMI-palkinto auktorisoi meidät siten, että olemme uskottava ekologisten tuotteiden toimittaja.”

Impulssi ulkopuolelta

”Saimme impulssin osallistua INNOSUOMI-kilpailuun asiantuntijaverkostostamme, kun kehitystyössämme mukana ollut liikkeenjohdon konsultti kannusti lähtemään mukaan. Hän oli tarpeeksi lähellä ja toisaalta tarpeeksi kaukana näkemään, että olemme tuomassa markkinoille jotain aivan uutta. Itse emme nähneet tuotekehityksemme innovatiivisuutta, vaan pidimme sitä normaalina kehitystyönä.”

”Ilo palkinnosta oli sitäkin suurempi, kun se tuli perinteiselle teva-teollisuudelle – tavallisestihan tällaiset innovaatiopalkinnot myönnetään teknologiayrityksille. Olemme osoittaneet, että niche-alueella toimiva tekstiiliteollisuuden innovatiivinen yritys voi pärjätä Suomessa.”

Kaksi virstanpylvästä

”Huonekalujen pehmusteet ovat olleet tuotevalikoimissamme yrityksen perustamisesta lähtien. Aiemmin yrityksemme historiassa on tapahtunut kaksi strategista muutosta. Vuonna 1992 aloimme kehittää huonekaluteollisuudelle paloturvallisia pehmustekomponentteja, jotka ovat myös kierrätettäviä. Olimme aikaamme edellä, sillä kierrätykselle ollaan EU:ssa vasta nyt suunnittelemassa kierrätysjärjestelmää.”

”Tuolloin uudella tuotteella oli merkittävä vaikutus liiketoiminnalle: henkilöstömme kolminkertaistui ja liikevaihto viisinkertaistui.”

”Vuonna 2000 tapahtui toinen rakenteellinen muutos: sisustustekstiileistä tuli yrityksellemme toinen tukijalka, jotta emme nojaisi vain yhteen teollisuuden haaraan. Sisustustekstiilien osuus liikevaihdosta on noussut jopa pehmusteita suuremmaksi.”

”Panostukset tuotekehitykseen ja koulutukseen jatkuvat. Olemme muun muassa mallintaneet tuotekehitysprosessiamme Tekesin rahoitukselle ja tulokset näkyvät.”