Lisää uskottavuutta
”Tasavallan presidentin myöntämä INNOSUOMI-palkinto toi meille lisää uskottavuutta”, kertoo Pensi Rescue Oy:n toimitusjohtaja Eero Vuorenoja. Sastamalalainen Pensi palkittiin valtakunnallisessa INNOSUOMI-kilpailussa vuonna 2007.
”Valmistamme ja suunnittelemme potilaiden siirtoon ja kuljetukseen tarkoitettuja välineitä, siksi uskottavuus on meidän kaltaiselle yritykselle erittäin tärkeää. Palkinto noteerattiin Suomen lisäksi myös ulkomailla. Julkaisimme tiedon palkinnosta välittömästi omilla kotisivuillamme ja onnitteluja tuli yllättävän paljon, aina Japania myöten. Lehdistön kautta saimme julkisuutta tuotekehityksellemme, josta Pensi tunnetaan maailmalla eli uraauurtavasta työstä potilaan kuljettamiseksi ergonomisesti ja turvallisesti.”
Vuoden teema innosti osallistumaan
”Vuonna 2007 INNOSUOMEN teemana oli ”Ikä ja innovaatiot” ja se innosti meitä pensiläisiä osallistumaan kilpailuun. Olemme jo vuosikymmeniä keskittyneet kehittämään ja suunnittelemaan potilaiden siirtoon tarkoitettuja innovatiivisia välineitä, samoin kuin ratkaisuja, jotka mahdollistavat potilaiden hoidon ergonomisesti ja turvallisesti ennen sairaalaa.”
”Olemme kehittäneet tuotteitamme uudella ajattelutavalla ja hyödyntämällä kevyitä komposiittimateriaaleja. Tuotteittemme kysyntä on kasvussa, koska tarve siirtää ja kuljettaa potilaita lisääntyy väestön ikääntymisen myötä sekä siksi, että erikoishoidot keskittyvät entistä enemmän tiettyihin laitoksiin.”
Avoimien ovien päivä paikallisille
”Järjestimme yrityksessämme avoimien ovien päivän palkinnon johdosta ja päivä oli todellinen menestys. Vieraat saivat mahdollisuuden tutustua tuotteisiimme lähemmin – moni vieraistamme lienee saanut jo aikaisemmin konkreettista tuntumaa tuotteisiimme, kun itseä tai omaista oli kuljetettu Pensi-paareilla.” ”INNOSUOMI-kilpailun tapaiset tapahtumat ovat parasta tukea yrityksille, jotka ovat vuosikymmeniä puurtaneet oman alansa kehittämiseksi. Yrityksenä Pensi on saanut alkunsa kyläpajasta jo vuonna 1932. Pajatöiden loputtua aloimme valmistaa puutarhakeinuja. Näistä tuotteista luopuminen johtui osin siitä, että halusimme pois kausiluonteisista tuotteista. Tällöin yritysidean päivittäminen tuli ajankohtaiseksi ja haastava pelastusala alkoi kiinnostaa. Kuitenkin oli suuri kynnys alkaa kehittää ja valmistaa ambulanssikalusteita 1980-luvulla.” ”Tiedostimme potilaiden käsittelyyn liittyvät vaikeudet, mutta toisaalta näimme, että potilaiden siirtoihin ja kuljetuksiin ei ollut yksikään firma maailmassa panostanut, sillä käytössä oli tuotteita, jotka olivat sota-aikana käytössä olleiden kaltaisia. Näissä tuotteissa potilas asetettiin kahden puun väliin pingotetun kankaan päälle ja kantajat molempiin päihin.”
Ala kehittyy jatkuvasti ja nopeasti
”Tuotekehitystyössä on ollut paljon haasteita. Pelastusala kehittyy erittäin nopeasti ja jatkuvasti ja tuotteiden pitää seurata hoitovaatimusten mukana. Nykyään tärkeä huomioitava asia on muun muassa ergonomia, koska potilaiden keskimääräinen paino on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana. Kuljetusmäärien huomattava kasvu sekä naisten osuuden lisääntyminen pelastustehtävissä tuovat omat haasteensa kehitystyöhön.”
”INNOSUOMI-palkinto lienee vaikuttanut siihen, että yrityksessämme löytyy yhä virtaa uusiin innovaatioihin. Uusin kehityskohde Pensillä on lähes automaattinen potilaan lastaus ambulanssiin – näin potilaan paino ei ole ongelma, vaikka nostajana olisi potilasta puolta kevyempi hoitaja.”