Nanosukset luistivat valtakunnalliseen INNOSUOMI-palkintoon 2010
Etelä-Karjalan maakunnallisella INNOSUOMI-palkinnolla palkituilla nanosuksilla ja Matti Järvisellä on osansa maastohiihdon uuteen tulemiseen.
Lappeenrannassa toimiva vuonna 2005 perustettu Matti Järvinen Sport Oy sai valtakunnallisen, tasavallan presidentin INNOSUOMI 2010 -palkinnon suksen nanoteknisestä pinnoitteesta.
Matti Järvinen Sportin kehittämä nanotekniikkaan perustuva suksen pohjan pinnoite on osoittautunut ratkaisuksi, joka luistaa ja pitää niin nuoska-, räntä- ja jopa jäätikkökelillä. Kehitetty suksi oli alku perinteisen hiihdon uudelle tulemiselle. Talvikaudella 2009−2010 pitopohjasuksien suosio oli niin suurta, että kahden suomalaisen suksitehtaan eli Karhu Sportin ja Peltonen Skin tuotanto ei riittänyt vastaamaan kysyntään. Nyt kyseiset suksitehtaat ovat laajentaneet toimintaansa ja nanopinnoitteella varustettujen Optigrip ja Nanogrip -suksien tuotantoa.
Suksen nanopinnoite on esimerkki INNOSUOMI 2010 -kilpailun teeman mukaisesta käyttäjälähtöisestä tuotekehityksestä. Kehitystyössä on ollut mukana suuri joukko suomalaisia kärkihiihtäjiä, muun muassa Harri Kirvesniemi ja Jari Joutsen, jotka ovat antaneet panoksensa testaajina ja vaatimusten asettajina.
”Yhtiön perusajatuksena on ollut alusta asti eli vuodesta 2005 tehdä maastohiihdon harrastajille kynnys hiihdon aloittamiseksi matalaksi ja tuoda lajin pariin uusia harrastajia. Erityisesti olemme ajatelleet lapsia, joille suksien huolto on lähes mahdotonta”, Järvinen kertoo.
”Mittavien kehitys- ja testauskokeiden jälkeen onnistuimme löytämään toimivan seoksen, joka integroidaan suksen pohjaan. Keksintö patentoitiin ja lisenssit myytiin kahdelle suomalaiselle suksitehtaalle.”
Matti Järvinen Sport on kehittänyt myös Optiwax Gripcare -hoitoaineen nanosuksen pohjan huoltoon. Sillä voidaan poistaa ladulta kertyneet epäpuhtaudet.
”Kehittämämme tuotteet on ensisijaisesti tarkoitettu suuren yleisön käyttöön. Painetta aktiivi- ja kilpahiihtoon on syntynyt, joten tuotekehittely jatkuu edelleen”, Järvinen lausahtaa.
Lisätietoja: Matti Järvinen, puh. 045 136 5784, mjsport.optiwax@pp.inet.fi