Keittiö, joka taipuu asukkaan elämäntilanteeseen
Älykäs, interaktiivinen Variante-elinkaarikeittiö
Variante Oy palkittiin kunniamaininnalla Kymenlaakson vuoden 2010 INNOSUOMI-kilpailussa älykkäästä, interaktiivisesta Variante-elinkaarikeittiöstä.
Variante-keittiön idea perustuu siihen, että se ottaa huomioon käyttäjien yksilölliset sekä muuttuvat tarpeet. Keittiön älyominaisuudet edustavat korkealuokkaisen teknologian uusia ratkaisuja, joiden avulla voidaan merkittävästi lisätä asumisen turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
”Ekologisesti ja taloudellisesti on merkittävää, että keittiötä ei tarvitse saneerata tai jopa vaihtaa kokonaan uuteen, kun esimerkiksi asukkaan liikuntakyky heikentyy”, toteaa toimitusjohtaja Juha Lehto.
Variante on osallistunut INNOSUOMI-kilpailuun jo aiemmin ja vuonna 2007 se saavutti Kymenlaakson INNOSUOMI-kilpailussa ensimmäinen palkinnon.
Lehdon mukaan älykäs keittiö on sen jälkeen kehittynyt todella paljon, joten kisaan lähteminen houkutti jälleen. Nyt saatu kunniamaininta maistui makealta.
”Itselle on tärkeätä, että yritys ja sen tuotteet noteerataan. Kunniamaininta osoittaa, että työskentelemme oikean asian parissa.”
”Lähiajan tavoitteenamme on tehdä kehittämäämme säädettävää keittiötä tunnetuksi ja saada kauppaa aikaiseksi. Koska kyseessä on uudentyyppinen tuote, meidän on ensin murrettava se käsitys, että säädettävä keittiö tarkoittaisi vain ja ainoastaan vammaiskeittiötä. Keittiömme on uudentyyppinen ratkaisu, joka soveltuu ylipäätään koteihin”, Lehto kertoo.
Tuotteeseen ja ideaan voi tutustua Habitare -messuilla 14.-18.9.2011 Helsingissä ja Apuäväline -messuilla 10.-12.11.2011 Tampereella.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Juha Lehto, puh. 050 350 7370, juha.lehto@variante.fi, www.variante.fi