INNOSUOMI-palkinnon arvoinen ekologinen sohva
Pohjanmaan Kalusteen Luonto-malliston tuotteet vastaavat ekologisesti ajattelevien kuluttajien odotuksiin.
Pohjanmaan Kaluste Oy palkittiin Etelä-Pohjanmaan maakunnallisessa INNOSUOMI 2010 -kilpailussa kestävän kehityksen ja elinkaariajattelun mukaisesta huonekalu- ja sisustuskonseptista. Yritys on kehittänyt ensimmäisen täysin ekologisen Luonto-sohvamalliston.
Luonto-malliston tuotteet vastaavat ekologisesti ajattelevien kuluttajien odotuksiin. Niiden valmistusmateriaalit ovat kierrätettyjä, kierrätettäviä tai luonnonmateriaaleja. Tuotteet ovat istuttavuudeltaan, kestävyydeltään ja muotoilultaan tavalliseen arkikäyttöön tarkoitettuja sohvia.
Myynnistä ja markkinoinnista vastaava liiketoimintajohtaja Eira Viitala kertoo, että yhteistyökumppanit ja sidosryhmät kannustivat yritystä osallistumaan INNOSUOMI-kilpailuun. Käsissä oli aivan uusi ja käänteentekevä konsepti, ensimmäinen ekologinen sohva. Se oli saatu markkinoille ja 20 suomalaiseen myymälään syksyllä 2010 kahden vuoden kehitystyön jälkeen.
Pohjanmaan Kaluste on tehnyt yhteistyötä vuonna 2009 valtakunnallisen INNOSUOMI-palkinnon pokanneen Lennol Oy:n kanssa, joka on puolestaan kehittänyt ja tuonut markkinoille kierrätysmateriaaleista valmistetut huonekalupehmusteet.
”Meidän palkitseminen oli loistava jatkumo, sillä hyödynnämme jo palkinnon saanutta materiaalia”, Viitala toteaa.
Hän uskoo, että INNOSUOMI-palkinnolla on heille jatkossa markkinoinnillisesti suuri merkitys.
”Monet tavarantoimittajamme ja asiakkaamme ovat lausuneet ’vau, onpa hieno tunnustus’. Palkinto osoittaa, että meidät on noteerattu ja olemme oikealla tiellä. Olemme saaneet tunnustuksesta vakuuttavuutta omalle toiminnallemme”, listaa Viitala palkinnon tuomia hyötyjä.
Pohjanmaan Kaluste tekee parhaillaan tutkimuksellista yhteistyötä VTT:n kanssa.
”Teemme myös tosissamme töitä sen kanssa, että saamme mallistostamme vientituotteen”, Viitala painottaa.
Lisätietoja: liiketoimintajohtaja Eira Viitala, puh. 044 450 0024, eira.viitala@pohjanmaan.fi www.pohjanmaankaluste.fi