INNOSUOMI 2007: Innovaatiot ja ikä

Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2007 -palkinnot

Tasavallan presidentin valtakunnalliset INNOSUOMI 2007 -palkinnot jaettiin neljännentoista kerran Innopäivänä 20.11. Patentti- ja rekisterihallituksen Innotalossa.

Kilpailussa jaettiin viisi samanarvoista valtakunnallista INNOSUOMI-palkintoa ja kaksi kunniamainintaa. Palkituille luovutettiin INNOSUOMI-veistos ja kunniakirja.

Palkitut edustavat suomalaisia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat vastanneet osaamisellaan sekä yksityisen ihmisen tarpeisiin että yritysten kilpailukyvyn parantamiseen kekseliäällä tavalla.

INNOSUOMEN vuoden 2007 teemana oli ”Innovaatiot ja ikä”. Teema nosti esille hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä yrityksistä, joissa on oivallettu kehittää tuotteita ja palveluita erityisesti ikääntyville. Kaikkiaan tänä vuonna INNOSUOMI-palkintoehdokkaita tuli 181 kappaletta. Aktiivisimmat maakunnat ehdokashankinnassa olivat Uusimaa, Kymenlaakso, Satakunta, Etelä- ja Pohjois-Karjala.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen avustajinaan INNOSUOMI-raadin puheenjohtaja, pääjohtaja Martti Enäjärvi ja työvaliokunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Juha Jutila jakoivat valtakunnallisen INNOSUOMI 2007 -palkinnon seuraaville yrityksille:

Codenomicon Oy, Oulu:
tietoturvatestaustyökalu - Defensics-tuoteperhe

Erikoistyö Mäki Oy, Isokoski:
esteettömän kulun mahdollistava osastoivan oven kynnys

Innohome Oy, Espoo:
kodin sähköpalojen ja vesivahinkojen estolaite

Pensi Rescue Oy, Vammala:
ergonominen siirtokuljetusjärjestelmä potilaan koko siirtoketjussa

Seniortek Oy, Rovaniemi:
palvelutalojen turvallisuus- ja valvontajärjestelmä

Kunniamaininnan saivat:

Symbicon Oy, Kajaani:
kestävä ja globaaleihin olosuhteisiin tarkoitettu digitaalitekniikkaa hyödyntävä informaatio- ja mainostaulutuoteperhe

Viconsys Oy, Jyväskylä: yhdistetty prosessin ja laadunvalvonta digitaalisella konenäöllä

Valtakunnallisten palkintojen lisäksi on maakunnallisissa tapahtumissa jaettu 33 maakunnallista INNOSUOMI-palkintoa ja 11 kunniamainintaa.

INNOSUOMEN tarkoitus ja taustavoimat

INNOSUOMEN tehtävänä on käytännönläheisesti ja jatkuvasti uudistuen edistää luovuutta, osaamista ja yrittäjyyttä Suomessa siten, että edellytykset kaikinpuoliseen hyvinvointiin koko maassa paranevat. INNOSUOMI kilpailu palkitsee sekä teknisiä että palveluinnovaatioita ja niiden yhdistelmiä osaavien ja luovien suomalaisyritysten joukosta

INNOSUOMI on perustettu vuonna 1994 ja sen suojelijana toimii tasavallan presidentti. Valtakunnalliset INNOSUOMI -palkinnot jaetaan vuosittain tunnustukseksi ja kannustukseksi ansiokkaasta innovatiivisesta yrittäjyydestä. Palkinnot jaetaan sekä maakunnissa että valtakunnallisesti. Palkinto voidaan myöntää sellaiselle yritykselle, yhteisölle tai henkilölle, jonka ideat, keksinnöt tai innovaatiot ovat merkittävästi edistäneet luovuutta, yrittäjyyttä, yhteistyötä ja työllisyyttä Suomessa.

INNOSUOMEN taustavoimina on laaja joukko elinkeinoelämän vaikuttajia: Elinkeinoelämän keskusliitto, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Keksintösäätiö, Keskuskauppakamari. Patentti- ja rekisterihallitus, Sitra, Stakes, Suomen Jobs and Society, Suomen Yrittäjät, Tekes, TE-keskukset, Työministeriö sekä maakuntaliitot, oppilaitoksia ja muita innovaatiotoimintaa tukevia organisaatioita.

Lisätietoja kaikista INNOSUOMI-palkituista:

• INNOSUOMI-työvaliokunnan puheenjohtaja Juha Jutila puhelin (09) 020 737 3007, sähköposti: juha.jutila@keksintosaatio.fi

• INNOSUOMI-projektipäällikkö Timo Suokas puhelin (09) 6939 5308, gsm 040 772 1733, sähköposti timo.suokas@prh.fi

• INNOSUOMI-projektisihteeri Leena Puolimatka puhelin (09) 6939 5239 gsm 040 546 0125

• Viestintäjohtaja Juha Klemola, Patentti- ja rekisterihallitus, puhelin (09) 6939 5800, sähköposti juha.klemola@prh.fi