Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2008 -palkinnot
INNOSUOMI 2008: Ilmasto ja energia
Tasavallan presidentin valtakunnalliset INNOSUOMI 2008 -palkinnot jaettiin viidennentoista kerran Innopäivänä 16.12. Patentti- ja rekisterihallituksen Innotalossa.
Kilpailussa jaettiin viisi samanarvoista valtakunnallista INNOSUOMI -palkintoa ja kolme kunniamainintaa. Palkituille luovutettiin INNOSUOMI-veistos ja kunniakirja.
Palkitut edustavat suomalaisia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat vastanneet osaamisellaan sekä yksityisen ihmisen tarpeisiin että yritysten kilpailukyvyn parantamiseen kekseliäällä tavalla.
INNOSUOMEN vuoden 2008 teemana oli ”Ilmasto ja energia”. Tämä ajankohtainen teema nosti esille hyviä yrityksiä, joissa on oivallettu kehittää tuotteita ja palveluita ilmaston lämpenemisen estämiseksi ja energian säästämiseksi. Kaikkiaan tänä vuonna INNOSUOMI-palkintoehdokkaita tuli 161 kappaletta. Aktiivisimmat maakunnat ehdokashankinnassa olivat Uusimaa, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen avustajinaan INNOSUOMI-raadin puheenjohtaja, pääjohtaja Martti Enäjärvi ja työvaliokunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Juha Jutila jakoivat valtakunnallisen INNOSUOMI 2008 -palkinnon seuraaville yrityksille:
Biovakka Suomi Oy, Vehmaa
Puhdasta energiaa biokaasulaitoksen avulla
Finnchain Oy, Rauma
Pintalietteen poistojärjestelmä jätevedenpuhdistukseen
iLoq Oy, Oulu
Edistyksellinen ja omavoimainen sähköinen lukitusjärjestelmä
Preseco Oy, Espoo
Paikallinen kokonaisratkaisu teurastamojätteiden käsittelyyn
St1 Biofuels Oy, Helsinki
Jätteestä liikenteen biopolttoainetta
Kunniamaininnan saivat:
Enervent Oy, Porvoo
Hyvä energian talteenotto ilmanvaihtojärjestelmissä
Korpikorpi Pikakuivaus Oy, Vantaa
Kiinteistöjen kosteusvaurioiden kuivausjärjestelmä ja palvelukonsepti
Optoelektroniikan tutkimuskeskus (ORC), Tampere
Yhdistepuolijohdeteknologiaan perustuvan optoelektroniikan kaupallistaminen
Valtakunnallisten palkintojen lisäksi jaettiin maakunnalliset INNOSUOMI-palkinnot.