Historia
Suomalaisen keksinnöllisyyden, luovuuden ja osaamisen juhlavuoden 1992 kampanjalla ja sen projekteilla oli saatu aikaan myönteinen ilmapiiri keksimis- ja innovaatiotoiminnalle niin poliittisten päättäjien, teollisuuden, julkisen sanan kuin kansalaisten keskuudessa. Tällöin luotiin yhteiskunnallinen tilaus konkreettisille jatkotoimille, jonka pohjalta INNOSUOMI käynnistettiin.
INNOSUOMI-projektin alkuperäisenä toiminta-ajatuksena oli auttaa 1990-luvun alussa voimakkaan laman kourissa ollut Suomi nousuun saamalla kansakunnan henkiset voimavarat hyötykäyttöön. Tähän tähdättiin maan johdon ja muun julkisen vallan, yritysten ja kansalaisten yhteisponnistuksin. Realistista pohjaa projektille toi se, että lama ei ollut masentanut innovatiivisuutta. Esimerkiksi kotimaisten patenttihakemusten määrä samoin kuin Keksintösäätiölle osoitettujen rahoitushakemusten määrä oli kasvussa.
Vuoden 1992 lopulla valmistuneessa INNOSUOMEN toimintasuunnitelmassa, joka tehtiin Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Keksintösäätiön yhteistyönä, valittiin INNOSUOMELLE vaativa yleisteema - ideat tuotteiksi markkinoille.
INNOSUOMEN toiminta suunniteltiin alun perin sekä valtakunnalliselle että alueelliselle tasolle. Samalla korostettiin virallisia ja epävirallisia verkostoja sekä eri yhteistyötahojen mukaantuloa.
INNOSUOMEN käynnistäminen 1994
Vuonna 1992 valmistuneen projektisuunnitelman pohjalta neuvoteltiin keskeisten yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien kanssa sekä hiottiin INNOSUOMEN toimintaa ja organisaatiota. Silloinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari piti INNOSUOMEA, sen sanomaa ja toimintamuotoja varsin tärkeinä ja hän lupautui INNOSUOMEN suojelijaksi sekä vahvisti Tasavallan presidentin INNOSUOMI-palkinnon säännöt.
Ensimmäisen vuoden toiminta käynnistyi 2.1.1994. INNOSUOMEN taustatahot olivat aluksi kauppa- ja teollisuusministeriö, Keksintösäätiö, Patentti- ja rekisterihallitus, Pienteollisuuden keskusliitto, Sitra, Suomen Jobs and Society, Suomen Yrittäjäin keskusliitto SYKL, Tekes ja työministeriö. Sittemmin yrittäjäjärjestöjen yhdistymisen myötä mukaan tuli Suomen Yrittäjät. Alueellisina yhteistyökumppaneina on ollut myös useita muita elinkeinoelämän yhteisöjä ja oppilaitoksia.
INNOSUOMI on täyttänyt hyvin alkuperäiset tavoitteet. INNOSUOMEN vahvuutta on lisännyt taito muuntua ajan hengen mukaisesti eri teemojen, uusien toimintamallien ja vaihtelevien painotusten keinoin.
INNOSUOMEN teemat
2009 Materiaali- ja energiatehokkuus - uusi mahdollisuus
2008 Ilmasto ja energia
2007 Innovaatiot ja ikä
2006 Osaaminen ja oivallukset palvelutuotteiksi
2005 Luovuus työn ja yrittäjyyden kehittäjänä
2004 Luovuus ja pk-yritykset - henkinen omaisuus ja innovaatiot hyvinvoinnin edistäjinä
2003 Innovaatioilla kestävään kehitykseen
2000 Innovaatiot ja kaupunkikulttuuri
1998 Suomalaiset innovaatiot Euroopan markkinoille
1997 Innovaatiot ja suomalaisen ihmisen elämänkaari
1994 Ideasta tuotteeksi ja markkinoille