INNOINT 2005 -palkinnot

INNOINT 2005 -palkinnot

Varusmiesten INNOINT-keksintökilpailun kilpailuehdotusten määrä kaksinkertaistui yli kahteensataan

Varusmiehet ahkeroivat INNOINT-keksintökilpailussa, kilpailuehdotuksia jätettiin yli kaksisataa. Viime vuonna ehdotuksia tuli liki sata. Neljän tuhannen euron pääpalkinto myönnettiin kenttäviestiverkon kehittämisestä vänrikki Timo Mihaljoville. Viisi muuta varusmiestä palkittiin kahdella tuhannella eurolla ja kunniakirjalla. Näiden lisäksi vielä viidelle varusmiehelle annettiin kunniamaininta.

Vänrikki Timo Mihaljov (Maasotakoulu) palkittiin menetelmästä kenttäviestiverkon parantamiseksi. Voitosta Mihaljov kuittaa itselleen 4000 € sekä kunniakirjan. Kilpailun voittajaehdotuksessa esitetty järjestelmä parantaa kenttäviestiverkon häiriön- ja häirinnänsietokykyä nykyiseen verrattuna sekä mahdollistaa tiedonsiirtonopeuden moninkertaistamisen siirtoteitä yhdistämällä.

Korpraali Sampsa Karhunen (Viestirykmentti) loi palvelusaikanaan uuden viikko-ohjelmajärjestelmän. Kersantti Jan Ruotsalainen (Lapin lennosto) ideoi ja valmisti kiskoilla ja vetonarulla varustetun monikäyttörepunsuojan, upseerioppilas Heikki Hirvonen (Reserviupseerikoulu / Karjalan prikaati) ideoi kenttälapioperiskoopin ja alikersantti Jesse Viljanen (Suomenlahden meripuolustusalue) LED-valot lisättäväksi taistelusimulaattoriin. Mikito Takada (Reserviupseerikoulu / Karjalan prikaati) palkittiin varusmiesten ammattitieto- ja innovaatiojärjestelmä- sovelluksen kehittämisestä. Karhunen, Ruotsalainen, Hirvonen, Viljanen ja Takada palkittiin 2000 €:n rahapalkinnolla sekä kunniakirjalla.

Kunniamaininnat INNOINT 2005- kilpailussa saivat vänrikki Tero Sundström (Helsingin ilmatorjuntarykmentti) paukkuvalohälyttimen parannusesityksestä, lentosotamies Esko Virkki (Ilmasotakoulu) tavaransäilytyskorista, kersantti Jan Ruotsalainen (Lapin lennosto) ilmavalvontapäätteen heijastelevystä, alikersantti Iikka Meriläinen (Kainuun Prikaati) varusmiehen sirukortista sekä Juha-Pekka Perälä (Pioneerirykmentti) useista lääkintähuoltoalan ehdotuksistaan.

Palkitut ovat siirtyneet reserviin Heikki Hirvosta ja Mikito Takadaa lukuunottamatta.

Varusmiehille suunnattu INNOINT-keksintökilpailu järjestettiin seitsemännen kerran. Varusmiesten jättämien kilpailuehdotusten määrä oli kilpailun historian suurin. Kaikkiaan osallistuneita ehdotuksia oli 204 kappaletta. INNOINT on osa INNOSUOMI –projektia, jota suojelee tasavallan presidentti. Varusmiesten palkinnot jakoi pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Kari Rimpi.

Kilpailun tarkoituksena on rohkaista varusmiehiä innovatiivisuuteen sekä aloitteellisuuteen palkitsemalla sellaisia keksintöjä, ideoita ja menetelmiä, joilla voidaan nähdä olevan yleisempää merkitystä joko puolustusvoimien sisällä tai yleishyödyllisesti. Kilpailuun osallistuvat ideat, keksinnöt tai menetelmät voivat olla miltä elämän alalta tahansa.

Kilpailua koordinoi ja palkittavat ehdotukset valitsee INNOINT –raati. Sen puheenjohtaja on Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja Martti Enäjärvi. Raadin jäsenet edustavat puolustusvoimia, Patentti- ja rekisterihallitusta, Keksintösäätiötä, Suomen Keksijäin Keskusliittoa, Varusmiestoimikuntaa sekä INNOSUOMI- projektia.

Lisätietoja antavat

vmtk-pääsihteeri Miikka Putto (Pääesikunta), puhelin (09) 181 22397, gsm 040 866 9055, sähköposti: vmtk.paasihteeri@mil.fi

INNOSUOMI-projektipäällikkö Timo Suokas, puhelin (09) 9639 5308, gsm 040 772 1733, sähköposti: timo.suokas@prh.fi

Palkitut keksinnöt on esitelty myös puolustusvoimien verkkopalvelussa osoitteessa www.mil.fi.