Päijät-Hämeen INNOSUOMI 2004 voittajat

Tiedote 12.11.2004

PÄIJÄT-HÄMEEN INNOSUOMI-PALKINTO VIREMESTAREILLE, KUNNIAMAININTA STARTEXILLE

Vuoden 2004 INNOSUOMI-teemana on "Luovuus ja PK-yritykset - Henkinen omaisuus ja innovaatiot hyvinvoinnin edistäjinä". Luovuuden edistäminen on yksi INNOSUOMEN perustavoitteita. Tänä vuonna erityinen painoarvo annetaan pk-yritysten henkisen omaisuuden ja innovaatioprosessien osaamiselle ja kehittämiselle.

INNOSUOMI-kilpailun avulla etsitään innovaatioita, joiden voidaan arvioida edistävän yritystoimintaa, yrittäjyyttä yleensä, ja keksintöjen markkinoille saattamista. Kilpailulla halutaan tuoda julkisuuteen kannustavia esimerkkejä onnistumisista. Menestystarinat pitävät sisällään sopivassa suhteessa luovuutta, osaamista, yrittäjyyttä ja yhteistyötä Suomessa.

Päijät-Hämeen kilpailuun otti osaa neljä korkeatasoista ehdotusta. Voittajista päätti alueellista INNOSUOMI-toimijoista koottu raati.

INNOSUOMI-palkinto Viremestareille

Päijät-Hämeen INNOSUOMI-palkinto luovutettiin Viremestarit Oy:lle. Viremestarit on vuonna 2003 perustettu lahtelainen yritys, joka työllistää tällä hetkellä kolme henkilöä. Yrityksen innovaatio on Gymstick-kuntoiluväline sekä ryhmäliikuntakoulutus. Gymstickin ympärille on rakennettu tuotteistetut koulutuskokonaisuudet, Gymstick Power, Gymstick Health ja Gymstick Challenge. Toimintakonseptiin kuuluu tuotekaupan lisäksi ohjaajakoulutus, liikuntaa tukevat videot ja internet-ohjeet sekä aktiiviliikkujien koulutukseen tarkoitettu kirjallisuus.

Gymstick koostuu kahdesta erillisestä tehokkaasta kuntoiluvälineestä, joita voi käyttää myös erikseen. Keppi irrallisena on tehokas kuntoiluväline ja kuminauhat sinällään antavat kuntoilijalle runsaasti mahdollisuuksia suorittaa lihaskuntoliikkeitä. Gymstickin avulla turvallinen ja tehokas kuntoharjoittelu on mahdollista missä tahansa, kotona, matkoilla tai työpaikalla.

Gymstick-harjoittelu on edullinen, tehokas ja helposti toteutettava yksilö- ja ryhmäliikunnan muoto. Kuntoliikunnan kannalta Gymstick on positiivinen jatko sauvakävelylle ja keppijumpalle. Ne ovat tehneet uraa sille, että yksinkertainen voi olla tehokasta ja kynnys kokeilla uusia lajeja on laskenut. Gymstick sopii erinomaisesti hyvinvointiteemaan, se parantaa hyvinvointia ja jaksamista ja soveltuu kaikenikäisille kuntoilijoille.

Gymstick on saanut hyvän vastaanoton sekä kotimaassa että ulkomailla. Kotimaassa Gymstick on lanseerattu ensin ammattipiireihin. Vientiä ollaan parhaillaan käynnistämässä Englantiin, Italiaan, Kyprokselle, Portugaliin, Ruotsiin, Saksaan ja Tanskaan. Vientistrategiaan kuuluu oleellisesti kunkin maan ohjaajakoulutusorganisaatioiden toiminnan käynnistäminen. Englannissa, Italiassa, Saksassa ja Ruotsissa koulutusorganisaatioiden toiminta on jo alkanut.

INNOSUOMI-kunniamaininta Startexille

INNOSUOMI-kunniamaininta annettiin hollolalaiselle Startex Oy:lle. Startex on vuonna 1981 perustettu perheyritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat suksivoiteet, huoltotarvikkeet sekä rullasukset.

Startex on keskittynyt kehittämään suksivoiteita eri hiihtolajien harrastajille ja kilpailijoille. Yrityksen tuotemerkkejä ovat START ja DOPE Wipe. Yritys toi ensimmäisenä markkinoille tervapohjaiset pitovoiteet ja 1990-luvulla ensimmäiset fluorivoiteet. Yrityksessä työskentelee 35 työntekijää. Vuoden aikana henkilökunnan määrä on kolminkertaistunut ja liikevaihto kasvanut yli 50 prosenttia. Tänä vuonna liikevaihto kohonnee 4,8 miljoonaan euroon. Startexin voiteita viedään 35 maahan ja viennin osuus on noin puolet liikevaihdosta.

Startexin innovaatio on maastohiihtäjille tarkoitettu Start Grip Tape pitoteippi. Start Pitoteippi on uudenlainen pitovoideratkaisu, joka toimii kaikilla keleillä. Yhdellä voitelukerralla on mahdollista hiihtää jopa 250 kilometriä kelin kuluttavuudesta ja suksien jäykkyydestä riippuen. Teippi toimii sekä nuoskakelillä että pakkasella +5 ja -20 asteen välillä. Pitoteippirasiassa on viisi metriä teippiä, joka riittää 2-3 pariin suksia.

Pitoteippi on syntynyt pitkäaikaisen kehitystyön tuloksena. Teipin avulla ratkaistaan voiteluongelma, joka on keskeinen hiihtämisen este. Asentamiseen ei tarvita erillisiä apuvälineitä tai voitelutilaa, teipin voi kiinnittää kotona sisätiloissa siististi ja helposti. Sukset ovat asennuksen jälkeen aina käyttövalmiina. Innovaation avulla hiihdon harrastaminen helpottuu ja käyttäjien hyvinvointi lisääntyy.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Risto Kasurinen, Viremestarit Oy puh. 044 505 7531, risto@viremestarit.com
www.viremestarit.com. www.gymstick.net

Toimitusjohtaja Jukka Järvinen, Startex Oy, puh. 050 313 1464, jukka.jarvinen@startex.fi,
www.startex.fi

Johtaja Pekka Savolainen, Hämeen TE-keskus, puh. (03) 851 5400, 050 5521 941

Keksintöasiamies Kirsikka Etuaho, Hämeen TE-keskus, (03) 851 5216

www.innosuomi.fi

Tiedote 12.11.2004 (doc)