INNOSUOMI-kilpailu vakiinnuttanut paikkansa 15 vuodessa
INNOSUOMI-palkitut yritykset kokevat saaneensa mainetta ja kunniaa sekä lisää tunnettuutta innovaatiolleen palkinnon myötä. Osa ilmoittaa jopa lisänneensä uusien asiakkaiden ja tilausten määrää palkinnon saamisen jälkeen.
INNOSUOMI-palkituilta yrityksiltä on kyselty neljä kertaa heidän käsityksiään palkinnon tuomista hyödyistä yritykselle ja liiketoiminnalle. Kysely tehtiin viimeksi vuoden 2009 alussa vuosina 2003-2007 valtakunnallisesti ja maakunnallisesti palkittujen yritysten keskuudessa.
Kysely lähetettiin noin 160 yritykselle, joista vastasi noin kolmannes. Vastanneista puolet koki saaneensa jonkin verran hyötyä kilpailumenestyksestä. Edelliseen kyselyyn verrattuna ei yhtään hyötyä -saaneiden osuus oli pienentynyt kahteen prosenttiin, edellisessä kyselyssä se oli yhdeksän prosenttia.
Viidennekselle uusia asiakkaita ja lisää tilauksia
Palkitut innovaatiot ovat saaneet eniten julkisuutta paikallismediassa: peräti 88 prosenttia ilmoitti saaneensa näkyvyyttä paikallismediassa sekä 46 prosenttia toimialan lehdistössä. Nämä luvut ovat nousseet edellisestä kyselystä.
Jopa yli 80 prosenttia vastaajista ilmoitti yrityksensä saaneen mainetta ja kunniaa INNOSUOMI-palkinnon avulla. Lähes 70 prosenttia uskoi palkinnon tuoneen lisää tunnettuutta innovaatiolleen. Näitä oli entistä suurempi osuus vastaajista. Jopa 20 prosenttia vastaajista katsoi saaneensa uusia asiakkaita ja lisää tilauksia.
Jotta INNOSUOMI-palkinnosta saisi kaiken mahdollisen irti, on yrityksen itse osattava ja uskallettava hyödyntää palkinnon tuoma näkyvyys mahdollisimman monipuolisesti ja vuosia eteenpäin mm. esitteissä, kotisivuilla, myyntiponnisteluissa, messuilla ja muissa tapahtumissa.


