INNOKOULU 2007 palkitut
KOULULAISTEN INNOKOULU 2007 IDEOINTITAPAHTUMA
INNOKOULU on osa INNOSUOMEA. INNOKOULUN puitteissa edistetään peruskoululaisten ja ammattioppilaitosten opiskelijoiden luovuutta ja kekseliäisyyttä.
Vuoden 2007 koululaisten ideointitapahtuma järjestettiin kahdeksannen kerran. Peruskoulusarjassa 1. ja 2. luokkalaiset koululaiset keksivät ja ideoivat tänä vuonna Lappeenrannan alueella. Mukana oli yhteensä 9 koulua, joista saatiin 271 ehdotusta. Näistä ehdotuksista palkitaan viisi. Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden opinnäytetöitä arvioitiin ja kilpailutettiin tänä vuonna Etelä-Karjalassa. Vajaan 800 opinnäytetyön joukosta palkitaan neljä.
INNOKOULU-palkinnot jakoivat opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos yhdessä tasavallan presidentin ja Keksintösäätiön toiminnanjohtaja Juha Jutilan kanssa INNOSUOMI-juhlatilaisuudessa 20.11.2007 Patentti- ja rekisterihallituksessa.
PALKINNOT 2007
Ammatilliset oppilaitokset: Etelä-Karjalan ammattiopisto
Anne Hellstenin ja Katja Muhosen (Lappeenranta) opinnäytetyö: ”Viriketoiminta osana kuntouttavaa hoitotyötä” kuvaa viriketoiminnan merkitystä osana kuntouttavaa hoitotyötä. Erityisen ansiokkaaksi opinnäytetyön tekee sen idearikas ja luovasti kehitetty käytäntöön sovelluttavuus. Aiheen ajankohtaisuus ja lähihoitajan työn luovuuden vaatimukset on tässä ymmärretty hienosti osana kuntouttavaa työotetta.
Mikko Koho (Imatra) opinnäytetyö: ”Maakaasun kompressioaseman automaatio ja räjähdysvaarallisten tilojen sähköasennukset” tuo esille laajan aihealueen, itse aiheen lisäksi jouduttiin perehtymään sähköasennuksiin kaikissa räjähdysvaarallisissa tiloissa. Tällaisia tiloja löytyy lähes jokaisesta teollisuuslaitoksesta. Palkitsemisen perusteena hyvin tehty, ajankohtainen työ, joka on kohottanut työn toteuttajan työvalmiuksia.
Kati Kosonen (Imatra) opinnäytetyö: ”Mustalipeän kuitupitoisuuden määritys – vaihtoehto sintterille” kuvaa miten mustalipeän tehokas talteenotto prosessissa ja sen luotettava määrittäminen ovat tärkeitä sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta. Opinnäytetyön kokeellisessa osassa on osoitettu kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä kehittää uusia ratkaisuja. Samoin opinnäytetyössä on osoitettu innovatiivisuutta ja yritteliäisyyttä eri ratkaisumalleja haettaessa.
Jenni Lampisen (Taipalsaari) opinnäytetyö: ”Päällystyskoneen keraamisten kaavariterien koeajot” kuvaa suurta kiinnostusta tuotantoprosessien kehittämisen ja oma-aloitteellisuutta haastavaan aiheeseen. Keraamisten kaavariterien koeajolla pyrittiin selvittämään, voitaisiinko niitä käyttämällä kaavarinvaihtohylkyä pienentää ja laatuun ajamista nopeuttaa.
Peruskoulut, 1. ja 2. lk
Kasper Kettunen, Alakylän koulu, 2B Elävä liikennevalo: elävä liikennevalo estää tuhmia ihmisiä jopa autoilijaakin, jos he ajavat tai kävelevät punaisia päin.
Mila Sederholm, Petriina Penttinen ja Noora Heikkonen, Lavolan koulu, 2B: Lämpösäädettävät kuulokkeet: kuulokkeilla voi kuunnella musiikkia ja säätää lämmön ja viileyden. Kuulokkeisiin pystyy laulamaan ja kuuntelemaan, mitä on laulanut.
Juho Silventoinen ja Leevi Susimaa, Lavolan koulu 2C: Mölynimuri: imuroi melun letkun avulla mahaansa. Imuroi koulun ruokalasta ylimääräiset mölyt ja pölötykset pois, jotta oppilaat saisivat syödä rauhassa. Se ensin varoittaa oppilaita sanomalla ”hiljaa”. Jos tämä ei auta, mölyt imetään pois.
Jesse Lempiäinen, Lönnrotin koulu, 2B: Ohjattava kärry: vanhojen kärry, vanhat voivat käyttää.
Joonas Lahin, Tyysterniemen koulu, 1E: Suojuskäsine: hansikas, joka suojaa, ettei saksilla leikkaa omiin sormiinsa, kun askartelee.
Lisätietoja palkituista:
• INNOSUOMI-projektipäällikkö Timo Suokas puhelin (09) 6939 5308, gsm 040 772 1733, sähköposti timo.suokas(at)prh.fi
• INNOSUOMI-projektisihteeri Leena Puolimatka puhelin (09) 6939 5239 gsm 040 546 0125
• Viestintäjohtaja Juha Klemola, Patentti- ja rekisterihallitus, puhelin (09) 6939 5800, sähköposti juha.klemola(at)prh.fi


