INNOSUOMI-palkinnon säännöt

1.
Tunnustukseksi ja kannustukseksi ansiokkaasta innovatiivisesta yrittäjyydestä tasavallan presidentti voi INNOSUOMI-raadin esityksestä myöntää INNOSUOMI-palkinnon.

2.
Palkinto myönnetään sellaiselle innovatiiviselle yritykselle, yhteisölle tai henkilölle, jonka ideat, keksinnöt tai innovaatiot ovat merkittävästi edistäneet yritystoimintaa, yrittäjyyttä yleensä, keksintöjen markkinoille saattamista ja siten sellaisia tekijöitä kuten luovuutta, osaamista, yrittäjyyttä ja yhteistyötä Suomessa. Palkintoperusteina ovat lisäksi toiminnan jatkuvuus, alan kilpailutilanne, työllisyyden edistäminen, tuotekehitys ja teknologian taso. Palkintojen jaossa tulee kiinnittää riittävää huomiota teollisuuden rakenteeseen, eri toimialoihin ja yritysten suuruusluokkaan.

3.
Vuosittain voidaan myöntää enintään viisi INNOSUOMI-palkintoa. Palkintoa ei julisteta haettavaksi, mutta INNOSUOMI-raati voi ottaa vastaan ehdotuksia palkinnon saajista.

4.
Ehdotuksen palkintojen saajiksi tekee INNOSUOMI-raati, johon kuuluvat Elinkeinoelämän keskusliitto, Keksintösäätiön, Keskuskauppakamarin, Patentti- ja rekisterihallituksen, Sitran, Suomen Uusyrityskeskusten, Suomen Yrittäjien, Tekesin, työ- ja elinkeinoministeriön, WWF:n ja ympäristöministeriön edustajat. Raadin koollekutsuja on Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja.