Asiakkaat huomanneet tunnustuksen valtakunnallisesti
Boxel-kojerasia on helppo asentaa.
Keski-Pohjanmaan INNOSUOMI 2010 -kilpailun voittajaksi valittiin Revolte Oy:n Boxel-kojerasia ja sen kiinnitysmenetelmä. Revolten tuoteidea perustuu asiakastarpeeseen. Uusi rasiatyyppi on helppo asentaa ja siksi sen käyttö säästää aikaa ja pienentää rakennuskustannuksia.
Asennusjäljestä saadaan usein siistimpi kuin perinteisellä kojerasiaratkaisulla. Tuotteella on erinomaiset mahdollisuudet myös kansainvälisillä markkinoilla.
”Olisimme osallistuneet INNOSUOMI-kilpailuun jo edellisenä vuonna, mutta koska keksintö oli vielä viimeistelyvaiheessa, emme halunneet tuoda sitä mukaan kilpailuun ennen kuin se oli täysin valmis ja riittävän laajasti testattu. Tänä vuonna se lisäksi sopii erinomaisesti Käyttäjät innovaatioiden lähteinä -teemaan”, taustoittaa toimitusjohtaja Jyrki Hänninen.
Hänninen kertoo yrityksen arvostavan suuresti saamaansa tunnustusta ja siitä koituvaa huomioarvoa.
”Palkinto on noteerattu jo tulevassa asiakaspiirissämme valtakunnallisesti.”
Lähiajan tavoitteina Revoltella on saada tuotteensa kotimaiseen levitykseen tukkuportaiden kautta ja seuraavaksi Pohjoismaihin, Keski- ja Etelä-Eurooppaan sekä Baltian maihin.
”Onnistuessamme luomme Suomeen lisää uusia työpaikkoja sekä suoraan että välillisesti”, tähdentää Hänninen.
Boxel-kojerasian patentointi on käynnissä Suomeen ja muihin EU-maihin.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Jyrki Hänninen, puh. 050 407 2769, jyrki.hanninen@revolte.fi, www.revolte.fi


