INNOSUOMI-palkittu 2008
Käytämme palkintoa häikäilemättä hyväksi!
Näin toteaa vuonna 2008 INNOSUOMI-palkinnon voittanut St1 Biofuelsin toimitusjohtaja Mika Aho, kun voittajilta kysyttiin palkinnon merkityksestä liiketoiminnalle ja mahdollisuudesta hyödyntää sitä markkinoinnissa.
”Välitön merkitys on tunnettuuden nousu. Palkinto lisäsi selkeästi yhteydenottoja yritykseemme. Näemme, että palkinto vaikuttaa pidemmällä aikavälillä myönteisesti myyntiimme ja erityisesti vientiin. Tuotteemme/palvelumme kansainvälistäminen on kohtuullisen pitkä projekti, joten välittömiä vaikutuksia palkinnolla ei ole ollut. Julkinen tunnustaminen ja palkitseminen auttavat myös uskottavuuden luomisessa, mikä luo myönteisen kierteen”, toteaa Aho.
Herätti suurten yritysten kiinnostuksen
”Yrityksemme liiketoiminnan kannalta INNOSUOMI-palkinto vahvisti näkemystämme omasta osaamisestamme. Sen myötä rohkenemme laajentaa liiketoimintaamme siinä kunnianhimoisessa suunnitelmassa, mikä alun perin on tehty. Palkinto sai myös suuret yritykset kiinnostumaan liiketoiminnastamme ja tätä kautta saimme tarvittavia pääomaresursseja”, arvioi Biovakka Oy:n toimitusjohtaja Janne Lehtonen.
”Biovakka etenee viestinnässään pitkän tähtäimen viestintästrategian mukaisesti, joka on kytketty sen toiminnan kehittämiseen. Kun tällaisia kunnianosoituksia tulee, ne otetaan osaksi viestintäsuunnitelmaa. INNOSUOMI-palkinto mainitaan muun muassa Biovakan kaikissa viimeaikaisissa tiedotteissa, esitteessä, verkkosivuilla ja kaikessa siinä materiaalissa, jota Biovakka ulkoisessa viestinnässään käyttää”, hän toteaa.
Presidentin myöntämällä palkinnolla on painoarvoa
”INNOSUOMI-palkinto oli tuotekehitystiimillemme tärkeä tunnustus tehdystä työstä ja sitä kautta se lisäsi motivaatiotamme panostaa edelleen tuotekehitykseen. Liiketoiminnalle sillä on suuri merkitys; palkinto lisäsi yrityksemme tunnettuutta ja positiivista imagoa paikkakunnalla. Lisäksi henkilökunta koki sen arvostuksena koko toiminnallemme ja tietenkin palkinto toi merkittävää lisää myynnille ja markkinoinnille. Tasavallan presidentin myöntämällä palkinnolla on painoarvoa”, toteaa Finnchain Oy:n toimitusjohtaja Leena Tuomikoski.
”Kun saimme INNOSUOMI-palkinnon, lähetimme siitä tiedotteen edustajillemme ympäri maailmaa. Saamamme palautteen perusteella palkinto toi selkeästi keksinnölle lisäarvoa. Tarkoituksenamme on jatkossa saada innovaatiostamme juttuja alan kansainvälisiin lehtiin, ja INNOSUOMI-palkinto lisää huomattavasti jutun julkaisuarvoa”, hän lisää.
Lisää tunnettuutta ja uskottavuutta
”INNOSUOMI-palkinnolla on suuri merkitys alkavalle yritykselle. Se antoi tunnettuutta Suomessa ja uskottavuutta ulkomailla – molemmat ovat tärkeitä asioita uudelle yritykselle”, sanoo iLoq Oy:n toimitusjohtaja Mika Pukari.
”Olemme käyttäneet INNOSUOMI-logoa kaikessa markkinointimateriaalissamme, kuten internet-sivuilla, tuote-esitteissä, esittelykalvoissa, messuseinäkkeissä ja lehtimainoksissa”, hän jatkaa.
Vahvisti asiantuntijarooliamme
”INNOSUOMI-palkinto merkitsi yrityksellemme paljon lisää näkyvyyttä ja julkisuutta kotimaassa. Olemme saaneet yhteydenottoja sidosryhmälehdistä, joihin Presecosta on kirjoitettu artikkeleita. Lisäksi meiltä on myös kysytty asiantuntijoita esitelmöijiksi erityyppisiin ympäristöalan seminaareihin sekä Suomessa että ulkomailla”, kertoo Presecon toimitusjohtaja Mikko Kantero.
”Käytämme INNOSUOMI-logoa kaikessa markkinoinnissamme, muun muassa messuosastoillamme”, hän huomauttaa
Tutustu vuosien varrella INNOSUOMI-palkinnon saaneisiin tästä


